Kirkon ovella

Seurakuntavaalin valtakunnallisissa teemoissa on toivo. - #minunkirkkoni toivoo En ole välttämättä innoissani, että seurakuntavaalit on valinnut teemakseen lauseen Ensimmäisestä Korinttolaiskirjeestä. Kirjeiden 13 luku pitää sisällään tämän lauseen "Niin pysyvät usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus." Pidän ajatuksesta! Mutta onko se kuitenkaan nykymaailmaan riittävä tahtotila? Seurakuntavaalien tahtotila. #minunkirkkoni toivoo avointa ja eteenpäin katsovaa henkeä. Kirkko voi täydentää sitä kokonaisuutta joka tavallisen ihmisen arkeen kuuluu. Raamatusta minun on vaikea muistaa iloiseen toivoon kehottavia oppeja. Tarkoitan sellaisia käytännönläheisiä. Tarvitsen toivoa ja heti! - En vasta kuolemani jälkeen. Minulle aivan liian passiivista Raamatun kuvailema toivo  - se minun täytyy myöntää - on minulle aivan liian passivista. Minun uskossani ihminen hoitaa leiviskänsä. Tekee voitavansa. Elää tässä ja nyt ja pyrkii uuteen jos tarvetta on. U

Kirkossa on kyse uskosta - laajemmin uskonnosta. Onko kirkko niille jotka uskovat oikein todella ja perinteisesti? 2018 seurakuntavaalien teemaksi on asetettu slogan Minun kirkkoni uskoo, toivoo ja rakastaa. Uskonko minä? Uskon ja en. Olen varoittava esimerkki tulkitsemisesta. Jos mennään tiukimman uskontokäsityksen mukaan. Siinä raamattu on Jumalan sanaa - piste. Siinä ei ole sijaa tulkitsemiselle. Kirkegaardia mukaellen itse mietin "miten tulla kristityksi kristikunnassa". Kuka on kristitty ja mikä on hänen uskonsa? Onko olemassa oikeaa uskoa? Minä tulkitsen. Minulle on samantekevää muuttuiko vesi viiniksi Kaanaassa. Joka tapauksessa ihmisten iloitseminen häissä jatkui kun Jeesus viisaasti kiinnitti ihmisten huomion itse häihin, ei siihen mitä niistä puuttui. Minä uskon että oli joku Jeesus. Hän oli todella poikkeuksellinen. Jeesus kiinnitti ihmisten huomion tärkeisiin asioihin. Sai ihmiset itsensäkin kiinnittämään katseensa tärkeisiin asioihin. Raamattu on ko

Perustin Kirkon ovella-blogin siksi, että olen seurakuntavaaliehdokkaana vuoden 2018 seurakuntavaaleissa. Perustin sen myös siksi, että näin uskonnollisesti ajatellen olen tuntematon - niinkuin kai suurin osa meistä. Uskonto ja suhde kirkkoon ei tule normaalina arkena esiin juuri koskaan. Eikä sen tarvitse tulla. Kirkon merkitys - tai oikeastaan uskonnon - on minulle sellainen perustavanlaatuinen. Se on siellä pohjalla. Ei tapahdu mitään vaikka muutama ryppy tulee elämän varrella ulkoverhoukseen, putkistoon tai edes runkorakenteisiin, kunhan perustus on kunnossa. Asia siis kiinnostaa minua.  Ajattelin olevani hyvä ehdokas koska olen epäilevä Tuomas. Joka vuosi käyn verotuspäätöksen kotiin saapuessa läpi saman keskustelun itseni kanssa. "Miksi minä maksan kirkollisveroa?". "Kuulunko minä muka kirkkoon mitenkään?". "Mihin nämäkin rahat on hassattu?". "Onko tämä kirkko #minunkirkkoni ?" Miksi epäilijä on hyvä vaihtoehto?  Isäni sanoi &q