Minun kirkkoni toivoo #minunkirkkoni
Seurakuntavaalin valtakunnallisissa teemoissa on toivo. - #minunkirkkoni toivoo
En ole välttämättä innoissani, että seurakuntavaalit on valinnut teemakseen lauseen Ensimmäisestä Korinttolaiskirjeestä. Kirjeiden 13 luku pitää sisällään tämän lauseen "Niin pysyvät usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus."
Pidän ajatuksesta! Mutta onko se kuitenkaan nykymaailmaan riittävä tahtotila? Seurakuntavaalien tahtotila.
#minunkirkkoni toivoo avointa ja eteenpäin katsovaa henkeä. Kirkko voi täydentää sitä kokonaisuutta joka tavallisen ihmisen arkeen kuuluu.
Raamatusta minun on vaikea muistaa iloiseen toivoon kehottavia oppeja. Tarkoitan sellaisia käytännönläheisiä. Tarvitsen toivoa ja heti! - En vasta kuolemani jälkeen.
Raamatun kuvailema toivo - se minun täytyy myöntää - on minulle aivan liian passivista. Minun uskossani ihminen hoitaa leiviskänsä. Tekee voitavansa. Elää tässä ja nyt ja pyrkii uuteen jos tarvetta on. Usko sentään siirtää vuoria mutta mitä tekee toivo?
Jos nyt jotain toivoa täytyisi raamatusta valita se varmaan olisi Jobin suhtautuminen loppumattomiin ongelmiin. "Sinä saat olla luottavalla mielellä, sillä toivo elää, olet turvassa. Voit nukkua levollista unta. Job 11:18
Meidän luontomme ei myöskään pelastu toivomalla. "Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo. (Room. 8:20)
Luonnon toivon tekevät ihmiset. On elettävä niin, että toivoa on. Istumalla odoteltu toivo sysää maailman perikatoon. Toivo ei voi, ikävä kyllä, olla raamatun toivoa paremmasta odottamalla ja luottamalla. Toivo on tehtävä.
Seurakunnan asiat hoidetaan joka tapauksessa halusitpa vaikuttaa tai et. Minun mielestäni toivomalla asioihin suhtautuminen on liian lepsua. Jokainen rahallista panostusta maksava seurakuntaan kuuluva ansaitsee tekoja ja sen kautta toivoa paremmasta.
No ei sekään. Epätoivo olisi luovuttamista. Epätoivo olisi perheelliselle vastuutonta. Me olemme lastemme toivo, luontomme toivo ja itsemme toivo. Olemme myös kanssaihmisten toivo - kukaan ei ole vahva yksin ja tarvitsee ympäristön jossa voi luottavasti olla.
Jokainen tarvitsee henkisen kodin jossa levätä. Seurakunta voisi olla se koti. Kirkko voi olla.
"Sinulla on tulevaisuuden toivo: lapsesi palaavat asuinsijoilleen, sanoo Herra." (Jer.29:11)
Itse en ole kuitenkaan jaksanut ajatella tuonpuoleiseen. Vaikka Lomonosovin tai Lavoisierin laki = aineen häviämättömyyden laki onkin fakta, uskon että elämä tässä muodossa loppuu kuolemaan ja meistä jää jäljelle vain se merkitys minkä olemme voineet muille eläessämme olla. Minusta se on vallan upeaa - meillä on toivoa koko elämämme ajan olla jotain muille ihmisille.
Toivo elämän aikana. On hetkiä kun järki, tiede eikä psykologi voi auttaa. Silloin astuu esiin toivo joka asuu kirkossa.
Tarvitsemmeko kirkon toivomiseen? Toivo ei ole yksittäinen tunnelma, toivo liittyy luottamiseen. Onko kirkko luottamisen arvoinen? Toivooko kirkko meille kaikkea parasta vai täytyykö meidän olla jotain että kirkko hyväksyisi meidät toiveinemme?
En ole välttämättä innoissani, että seurakuntavaalit on valinnut teemakseen lauseen Ensimmäisestä Korinttolaiskirjeestä. Kirjeiden 13 luku pitää sisällään tämän lauseen "Niin pysyvät usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus."
Pidän ajatuksesta! Mutta onko se kuitenkaan nykymaailmaan riittävä tahtotila? Seurakuntavaalien tahtotila.
#minunkirkkoni toivoo avointa ja eteenpäin katsovaa henkeä. Kirkko voi täydentää sitä kokonaisuutta joka tavallisen ihmisen arkeen kuuluu.
Raamatusta minun on vaikea muistaa iloiseen toivoon kehottavia oppeja. Tarkoitan sellaisia käytännönläheisiä. Tarvitsen toivoa ja heti! - En vasta kuolemani jälkeen.
Minulle aivan liian passiivista
Raamatun kuvailema toivo - se minun täytyy myöntää - on minulle aivan liian passivista. Minun uskossani ihminen hoitaa leiviskänsä. Tekee voitavansa. Elää tässä ja nyt ja pyrkii uuteen jos tarvetta on. Usko sentään siirtää vuoria mutta mitä tekee toivo?
Jos nyt jotain toivoa täytyisi raamatusta valita se varmaan olisi Jobin suhtautuminen loppumattomiin ongelmiin. "Sinä saat olla luottavalla mielellä, sillä toivo elää, olet turvassa. Voit nukkua levollista unta. Job 11:18
Meidän luontomme ei myöskään pelastu toivomalla. "Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo. (Room. 8:20)
Luonnon toivon tekevät ihmiset. On elettävä niin, että toivoa on. Istumalla odoteltu toivo sysää maailman perikatoon. Toivo ei voi, ikävä kyllä, olla raamatun toivoa paremmasta odottamalla ja luottamalla. Toivo on tehtävä.
Seurakunnan asiat hoidetaan joka tapauksessa halusitpa vaikuttaa tai et. Minun mielestäni toivomalla asioihin suhtautuminen on liian lepsua. Jokainen rahallista panostusta maksava seurakuntaan kuuluva ansaitsee tekoja ja sen kautta toivoa paremmasta.
Epätoivo?
No ei sekään. Epätoivo olisi luovuttamista. Epätoivo olisi perheelliselle vastuutonta. Me olemme lastemme toivo, luontomme toivo ja itsemme toivo. Olemme myös kanssaihmisten toivo - kukaan ei ole vahva yksin ja tarvitsee ympäristön jossa voi luottavasti olla.
Jokainen tarvitsee henkisen kodin jossa levätä. Seurakunta voisi olla se koti. Kirkko voi olla.
"Sinulla on tulevaisuuden toivo: lapsesi palaavat asuinsijoilleen, sanoo Herra." (Jer.29:11)
Kai minä nyt jotain toivon?
On ihana tavata ihmisiä joissa loistaa sisäinen luottamus. Monella taustalla on myös toivo "iänkaikkisesta elämästä" se tuntuu minusta hyvältä ajatukselta - siis että heillä on se.Itse en ole kuitenkaan jaksanut ajatella tuonpuoleiseen. Vaikka Lomonosovin tai Lavoisierin laki = aineen häviämättömyyden laki onkin fakta, uskon että elämä tässä muodossa loppuu kuolemaan ja meistä jää jäljelle vain se merkitys minkä olemme voineet muille eläessämme olla. Minusta se on vallan upeaa - meillä on toivoa koko elämämme ajan olla jotain muille ihmisille.
Toivo elämän aikana. On hetkiä kun järki, tiede eikä psykologi voi auttaa. Silloin astuu esiin toivo joka asuu kirkossa.
Tarvitsemmeko kirkon toivomiseen? Toivo ei ole yksittäinen tunnelma, toivo liittyy luottamiseen. Onko kirkko luottamisen arvoinen? Toivooko kirkko meille kaikkea parasta vai täytyykö meidän olla jotain että kirkko hyväksyisi meidät toiveinemme?
Kommentit
Lähetä kommentti