Pyhäpäivä pyhäinpäivä
Pidän siitä että vuoden mittaan on erilaisiin sisältöihin varattuja päiviä.
Nimenomaan kirkko on muistanut antaa syntymälle, kuolemalle, kärsimykselle, anteeksiantamiselle, mietiskelylle/rukoukselle ja sadon saamiselle talteen ihan oman rauhoitetun ajan.
Minun on myönnettävä että ilman tätä kirkon rytmitystä unohtaisin varata aikaa esimerkiksi kuolleille.
Kuolema vaikuttaa elämään. Kuolevaisuuden tajuaminen on ihmisen motivoitumisen kannalta oleellista. Rajaamattomat resurssit valuvat usein hukkaan.
Runsaus missä tahansa : rahassa, ruuassa, vedessä, tilassa tai elämässän, unohduttaa meidät olennaisesta. Alamme tuhlata.
Sikäli pidän - jos en sentään niukkuudesta - rajallisuudesta.
Elämämme on alusta asti rajattu päättymään kuolemaan.
Pyhäinpäivä muistuttaa meidän elämämme aikana tekemästämme merkityksestä.
Hän oli minulle kohtuuton. Olin sisaruksista ainoa joka asui kotona.
Vajaa puoli vuotta aikaisemmin oli kuollut veljeni 11 vuotias tytär onnettomuudessa. Tasan kuukauden päästä siitä katosi veljeni työmaaonnettomuudessa myrskyävällä merellä. Katoamista on vieläkin hankalampi käsitellä kuin selkeätä kuolemaa. Muistan kun äitini sanoi ettei muista enää kuinka itketään ja purskahti itkuun.
Joulun aikaan kuoli nykyisen mieheni mummo - *siihen aikaan puhuttiin vielä poikaystävästä.
Aloin pikkuhiljaa nousta ja toipua. Saapuessani koulusta innoissani juuri alkaneesta hiihtolomasta, äitini tulee minua ovelle vastaan hädissään. Isälle oli tilattava ambulanssi. Minulle jäi tehtäväksi ilmoittaa sisaruksille. Samana iltana isäni kuoli. Sydän petti - ajattelin että se oli niin murtunut.
Minun piti oikeastaan hakea kouluihin mutta siinä murenevan äitini rinnalla opettelin tilaamaan lämmitysöljyä ja selvitin kuinka taloa hoidetaan.
Tunsin olevani täysin yksin.
Vielä kesällä kuoli mieheni (*poikaystäväni) toinen mummo.
Monta vuotta minun oli vaikea käydä isän haudalla. Isä oli minulle uskon edustaja maan päällä. Vein kyllä kynttilät jouluna ja pyhäinpäivänä ja syntymäpäivänä muuten vaan moikkaamassa. Mutta tein sen, koska niin kuuluu tehdä.
Piti kulua yli kymmenen vuotta ennen kuin koin lohdulliseksi käydä haudalla.
Nykyään vietän pyhäinpäivää "mielelläni". Tämä on oikein puhdistavaa. Yhtenä päivänä vuodessa ajattelen jo edesmenneitten ihmisten merkitystä omassa elämässäni.
En tarvitse karnevaalia, muistan mukavat asiat muutenkin.
Mayojen ja Azteekkien rituaaleihin pohjautuva Dia de los muertos on kaksipäiväinen karnevaali jossa 1.11. muistetaan kuolleita lapsia ja 2.11. kuolleita aikuisia.
Halloween taas on kelttien talven alkamisen juhla - pyhäinpäivän aatto. All hallows eve:een kuuluu kokkotulet karkoittamaan tuonpuoleiseen houkuttelevia henkiä. Jack O Latern - irlantilainen juoppo, joka ei kelvannut taivaaseen muttei helvettiinkään jäi sinne välille loistamaan kurpitsalyhtynä.
Halloween on meidän kekriä vastaava juhla.
Jo 800-luvulla kristinuskoa levitettäessä kehotettiin yhdistämään kirkollisia juhlia pakanallisiin juhlapäiviin. Paavi Gregorius III siirsi 13. toukokuuta vietetyn Marian muistopäivän ja marttyyrien muistopäivän lokakuun 31:een.
Kirkollisesti asia on hiukan hankala. Monissa maissa juhlitaan molempia - riehakkaalla otteella pyhäinpäivän aattoa ja kristitymmin kaikkien pyhien päivää.
Minulle on tullut muutaman kerran muistutus elämästä - koen että kuolleet läheiseni ovat sen jotenkin antaneet.
Tämä on kieltämättä ristiriitaista - toisaalta en usko että ihmisestä jäisi kuoleman jälkeen mitään muuta kuin se eletty elämä ja sen merkitys. Silti uskon että juuri ne muistot jotka pitävät kuolleet mielessämme ja sillä tavalla elävinä - ne muistot herättelevät meitä aika-ajoin.
Viimeisimmäksi pari vuotta sitten ajoin töistä tullessa ihan reilulla vauhdilla ulos tieltä. Ohitin kiven, muutaman kymmenen sentin päästä, auto ei pyörinyt kun älysin oikaista pyörät menosuuntaan ja auto pysähtyi koivun rungon eteen. Minulle ei käynyt kuinkaan - paitsi että muistin taas eläväni.
Sain arvokkaan muistutuksen rajallisuudesta. Nyt yritän taas olla tuhlaamatta tätä resurssia mikä minulle henkilökohtaisesti on annettu.
En pelkää sinua kuolema mutta elän ihan mielelläni jos niin hyvin käy. Ja sitten kun on aika luopua, toivottavasti olen antanut edes jollekulle elämässä kiinni pitävää merkitystä.
Hyvää pyhäinpäivää! Ihan millä tavalla vaan haluat edesmenneitä muistella. Tärkeintä on sisältö.
Nimenomaan kirkko on muistanut antaa syntymälle, kuolemalle, kärsimykselle, anteeksiantamiselle, mietiskelylle/rukoukselle ja sadon saamiselle talteen ihan oman rauhoitetun ajan.
Minun on myönnettävä että ilman tätä kirkon rytmitystä unohtaisin varata aikaa esimerkiksi kuolleille.
Pyhäinpäivä on varattu kuolleille.
Kuolema vaikuttaa elämään. Kuolevaisuuden tajuaminen on ihmisen motivoitumisen kannalta oleellista. Rajaamattomat resurssit valuvat usein hukkaan.
Runsaus missä tahansa : rahassa, ruuassa, vedessä, tilassa tai elämässän, unohduttaa meidät olennaisesta. Alamme tuhlata.
Sikäli pidän - jos en sentään niukkuudesta - rajallisuudesta.
Elämämme on alusta asti rajattu päättymään kuolemaan.
Pyhäinpäivä muistuttaa meidän elämämme aikana tekemästämme merkityksestä.
Olin vihainen isälleni kun hän kuoli
Hän oli minulle kohtuuton. Olin sisaruksista ainoa joka asui kotona.
Vajaa puoli vuotta aikaisemmin oli kuollut veljeni 11 vuotias tytär onnettomuudessa. Tasan kuukauden päästä siitä katosi veljeni työmaaonnettomuudessa myrskyävällä merellä. Katoamista on vieläkin hankalampi käsitellä kuin selkeätä kuolemaa. Muistan kun äitini sanoi ettei muista enää kuinka itketään ja purskahti itkuun.
Joulun aikaan kuoli nykyisen mieheni mummo - *siihen aikaan puhuttiin vielä poikaystävästä.
Aloin pikkuhiljaa nousta ja toipua. Saapuessani koulusta innoissani juuri alkaneesta hiihtolomasta, äitini tulee minua ovelle vastaan hädissään. Isälle oli tilattava ambulanssi. Minulle jäi tehtäväksi ilmoittaa sisaruksille. Samana iltana isäni kuoli. Sydän petti - ajattelin että se oli niin murtunut.
Minun piti oikeastaan hakea kouluihin mutta siinä murenevan äitini rinnalla opettelin tilaamaan lämmitysöljyä ja selvitin kuinka taloa hoidetaan.
Tunsin olevani täysin yksin.
Vielä kesällä kuoli mieheni (*poikaystäväni) toinen mummo.
Sovinto
Monta vuotta minun oli vaikea käydä isän haudalla. Isä oli minulle uskon edustaja maan päällä. Vein kyllä kynttilät jouluna ja pyhäinpäivänä ja syntymäpäivänä muuten vaan moikkaamassa. Mutta tein sen, koska niin kuuluu tehdä.
Piti kulua yli kymmenen vuotta ennen kuin koin lohdulliseksi käydä haudalla.
Nykyään vietän pyhäinpäivää "mielelläni". Tämä on oikein puhdistavaa. Yhtenä päivänä vuodessa ajattelen jo edesmenneitten ihmisten merkitystä omassa elämässäni.
En tarvitse karnevaalia, muistan mukavat asiat muutenkin.
Dia de los Muertos ja Halloween
Suuressa osassa kulttuureja - tai oikeastaan uskontoja - kuolleita muistetaan joskus.Mayojen ja Azteekkien rituaaleihin pohjautuva Dia de los muertos on kaksipäiväinen karnevaali jossa 1.11. muistetaan kuolleita lapsia ja 2.11. kuolleita aikuisia.
Halloween taas on kelttien talven alkamisen juhla - pyhäinpäivän aatto. All hallows eve:een kuuluu kokkotulet karkoittamaan tuonpuoleiseen houkuttelevia henkiä. Jack O Latern - irlantilainen juoppo, joka ei kelvannut taivaaseen muttei helvettiinkään jäi sinne välille loistamaan kurpitsalyhtynä.
Halloween on meidän kekriä vastaava juhla.
Jo 800-luvulla kristinuskoa levitettäessä kehotettiin yhdistämään kirkollisia juhlia pakanallisiin juhlapäiviin. Paavi Gregorius III siirsi 13. toukokuuta vietetyn Marian muistopäivän ja marttyyrien muistopäivän lokakuun 31:een.
Kirkollisesti asia on hiukan hankala. Monissa maissa juhlitaan molempia - riehakkaalla otteella pyhäinpäivän aattoa ja kristitymmin kaikkien pyhien päivää.
Elämässä kuolemanvaara
Mitä pidemmälle elämäänsä elää, sen enemmän sinuiksi kuoleman kanssa tulee.Minulle on tullut muutaman kerran muistutus elämästä - koen että kuolleet läheiseni ovat sen jotenkin antaneet.
Tämä on kieltämättä ristiriitaista - toisaalta en usko että ihmisestä jäisi kuoleman jälkeen mitään muuta kuin se eletty elämä ja sen merkitys. Silti uskon että juuri ne muistot jotka pitävät kuolleet mielessämme ja sillä tavalla elävinä - ne muistot herättelevät meitä aika-ajoin.
Viimeisimmäksi pari vuotta sitten ajoin töistä tullessa ihan reilulla vauhdilla ulos tieltä. Ohitin kiven, muutaman kymmenen sentin päästä, auto ei pyörinyt kun älysin oikaista pyörät menosuuntaan ja auto pysähtyi koivun rungon eteen. Minulle ei käynyt kuinkaan - paitsi että muistin taas eläväni.
Sain arvokkaan muistutuksen rajallisuudesta. Nyt yritän taas olla tuhlaamatta tätä resurssia mikä minulle henkilökohtaisesti on annettu.
En pelkää sinua kuolema mutta elän ihan mielelläni jos niin hyvin käy. Ja sitten kun on aika luopua, toivottavasti olen antanut edes jollekulle elämässä kiinni pitävää merkitystä.
Hyvää pyhäinpäivää! Ihan millä tavalla vaan haluat edesmenneitä muistella. Tärkeintä on sisältö.
Kommentit
Lähetä kommentti